Ympäristötuhojen torjuntaan sitoumus & mediaseminaaripuhetta
- Anne Puttonen
- 18.10.2020
- 3 min käytetty lukemiseen
Niinkuin nykyisin käy aina; poikkean jälleen kerran aiotusta aiheestani. Tällä kertaa Tallitontun polulle nousivatkin YK:n biodiversiteettikokous ja Herra Presidentin puhe mediaseminarissa -kaksi eri asiaa tosin, vai ovatko?
Syyskuun 28 päivä kuluvaa vuotta. YK:n biodiversiteettikokous. Maiden liiderit laittavat puumerkkinsä ympäristösitoumukseen. Planetaariseen hätätilaan on reagoitu, ja tuloksena Leader's Pledge for Nature on allekirjoitettu kuudenkymmenen ja neljän johtajan voimalla. Tämä lupaus sisältää kymmenen kohtaa Luonnon tasapainon balanseeraamiseksi. Tarkoitus on myös olla stopparina vahingoille, jotka uhkaavat ihmisolion terveyttä.
Sopimus tai lupaus kuulostaa kyllä kauniilta;
luovutaan ympäristölle haitallisista tuista, kestämättömistä käytännöistä kalastaa sekä vähennetään metsäkatoa, saasteita ja merien muoviroskaa.
Kaunista.
Mutta mitä merkitystä on sopimuksilla, jollei ne lähde napakasti ja välittömästi täytäntöön? Samaan aikaan kun puumerkit on allekirjattu, tapahtuu yhä kaikkea lupauksessa mainittua kasvamassa määrin; muovit valloittavat meriä, metsiä kaatuu vieden kodit mettänmöttiäisiltä, Itämerta haavoitetaan kestämättömillä kalastusmenetelmillä, saasteita valuu ja tupruttaa maalla, meressä ja ilmassa -maahan, mereen ja ilmaan. Kokonaistilanne on kestämätön. Eikö tuollainen -ja moninverroin jytäkämpi, soppari olisi pitänyt kirjata jo ... 80-luvulla..? Menneellä vuosisadalla. Viimeistään.
Myös Meidän Presidenttimme on ollut mukana kirjaamassa alle lupausta.
Näin ollen voisimme olettaa maamme hallituksen olevan mukana toimimassa LUONNON hyväksi.
Noinkohan se hallitus yhden kaurajyvän ytimen verran Luontoa miettii..?
Rehellisyys ja totuus. Sananvapaus ja vastuu. Kaikki ensiarvoisen tärkeitä pilareita elämämme perusrakennelmassa. Niille on hyvä rakentaa vaikka kokonainen uusi Rooma. Ja vaikka aikanaan kaikki muu sortuisikin niin ne pilarit jäävät.
Kukaan ei vain koskaan mainitse kuulijan- ja kuuntelemisen vastuusta.
Ymmärtämisen vastuusta. Kuulijan ymmärtämisen vastuusta.
Hyvin silti puhui Presidenttimme kuluvan kuun viidestoista:
"Max Jakobson – Bush Finn hänkin – on julkaisut ulkomaalaisille lukijoille tarkoitetun Suomi-oppaan nimeltään Finland – A Lone Wolf. Jakobson päättää kirjan sanoihin: ”Historical experiences reveal how little we know about the future. We can be certain only of one thing – something happens that no one had expected.”
Jotta me suomalaisina voimme varautua tähän arvaamattomaan tulevaisuuteen, korostuu osaaminen ja ymmärtäminen. Jos ei ole keinoja hahmottaa meneillään olevien suurten muutosten vaikutusta omaan elämäänsä, ei sitä elämää ahdistuksetta voi elääkään."
Poimin vielä nostona puheesta tuon edellisen kappaleen lainausmerkeissä olevan kohdan erikseen.
Tämä käsillä oleva aika on erikoisin koko historiassa. Emme todellakaan tiedä mikä edessä odottaa -ei henkilökohtaisella tasolla, ei kansallisella- eikä kansainvälisellä. Emme edes tiedä sitäkään, mitä laajemmilla avaruussfääreillä tuleman pitää. Mutta. Jokapäiväisessä elämässämme voimme tehdä parhaamme -ja himppaasen enemmän. Voimme ottaa jokaisen kohtaamisen kuin se olisi viimeinen mutta ajattelematta, että se on viimeinen. Voimme tehdä kaikkemme Luonnon puolesta vaikka emme huomisesta tiedä. Voimme kiittää, murista, olla pedantteja, vaatia työtiimiltämme paljon niinkuin vaadimme itseltämme mutta lempeän lujasti. Voimme muistaa ystäviä tänään. Soittaa, käydä kaffeilla, nauraa, muistella, suunnitella tulevia ja puurtaa hullun lailla ahkerina kuin viimeistä päivää. Siltikin vaikka mikään ei koskaan tule valmiiksi.
Voimme kyseenalaistaa, kritisoida, luottaa, hakea ja löytää tarkoituksia, hukata turhuudet ja tarpeettomuudet, kanervoitaa kuistin ja täyttää joka päivä lintujen ruokintapaikan pitopöydäksi.
Voimme kääntää maan, ja säilöä talven varat vaikka emme tiedä tulevasta keväästä. Suunnitella aikataulut ja raamittaa jo pitkälle ensi vuotta. Voimme kävellä vaikka koiran kanssa Sunnuntaiauringossa lokakuisella hiekkarannalla, keittää rantakaffit, ja olla läsnä siinä ajassa ja paikassa, ja juuri semmoisina kuin olemme.
Voimme hengittää lähestyvän talven ilmaa vaikka emme talvesta tiedä. Tuleeko sitä? Minkälainen tulee jos tulee? Ja jos tulee, olemmeko itse katsomassa?
Tämä eriskummallisista kummallisin aika, hurjakin monin osin, opettaa asennetta, omaan voimaan palaamista, ennakointia, viisautta. On sopimuksia, mediapuheita.
Kun nyt vain kaiken keskellä olisi se, ei kultainen keskitie, vaan vehreistä vehrein Luontopolku, joka kuljettaa juuri sinne minne pitääkin. Ja juuri silloin kun pitääkin. Pysyisimme suoruudessa, vapaudessa ja vastuussa. Rehelisyydessä ja totuudessa. Ja kun nyt vain Luonnosta ei tulisi pelikenttää, jonka nimiin kirjataan mitä vain, myydään mitä vain, ja höynäytetään jengi mukamas luontoystävälliseen ostohysteriaan -eihän sellaista ole olemassakaan!
Pysytään kohtuudessa, kaikessa paitsi Luonnon aidossa kunnioittamisessa. Se ei voi koskaan mennä överiksi. Ja pysytään varpaat mullassa, tallisaappaat oljissa, olkoon rikkautemme laskettavissa kauranjyvinä, ja katselkaamme joka ilta syttyviä tähtiä taivaalla. Jotta oman pienuutemme muistaisimme.
Tallitonttu kyllä muistaa...
.
PS:
Ehkä noi metsästäjät, hirvestäjät sekä linnustajat ja kaikki, vielä joku kaunis päivä havahtuvat touhuamaan jotakin hieman hyödyllisempää ja miehekkäämpää. Viettäisivät vaikka perheidensä kanssa laatuaikaa tai keskittäisivät kaiken jonninjoutavaan hupenevan energiansa Luontosuojelutyöhön. Mitä kaikkea hyödyllistä kaikella lahtuuseen menevällä ajalla voisivatkaan tehdä..!
Aikuiset ihmiset torneissaan aseiden kanssa, suhaamassa polttoaineita ristiinrastiin, saastuttamassa kaikella mikä nyt ikinä välineurheiluun liittyykään, syyttelemässä susia vaikka itse surmansuuhun koiransa laskevat, noin niinkuin muunmuassa vain -eikös olekin naurettavuuden huippu!
Ja... ehkä muutama henkikin säästyisi ilman metsästäjiä.
Comments