Teille kaik Ystäwät 14.02.2021

Talvi 2021. Maailma on kuljettanut meidät kaikki tähän talveen, päivään, hetkeen. Tässä olemme. Me. Sinä ja Minä. Lukijani. Helmiaurinko on ilahduttanut, ja jo lämmittänytkin.

Se on laittanut timantteja kimaltamaan hangen pintaan ja koivujen latvoihin ikään kuin muistuttaakseen 80-luvun talvista, jolloin aina kimalsi taivaalta putoava puuterilumi läpi koko maan. Ihan Helsinkiä myöten. Voi kuinka silloin on ollutkaan miljoonittain timanttisia hetkiä! Niitä ikuisesti unohtumattomia, jolloin tallustella uusissa korollisissa nauhakengissä Kenkä Marskista asemalle Stockan kaffien kautta suuntana vain lyhyt junamatka Keravan asemalle. Hetkittäin on olo kuin Anne of Greengables kirjoissa.

En ole koskaan ääneen sanonut, että usein kaipaan niitä hetkiä, ja kyyneltimanttien jälkeen nousee kiitollisuuden timanttimeri pintaan, ryöppyää ylitse, ja ymmärtää kuinka hienoa on ollut, kun kaiken sen on saanut elää.

Ihanan Ystävän kanssa Kalevan talvessa hiihtää, kuljettaa toista sokkona pitkin poikin hoodeja, ja arvuuttaa: "Missä nyt ollaan?" Vaeltaa yökylässä puolin ja toisin. Vähintäänkiin Onneli & Anneli meininkiä.

Välillä haettiin lähitalojen Taria ja Armasta tai Rikua lenkille, siltikin, vaikka oli Narja. Tunnelma ja tunteet siitä, kun päästimme keväällä vuokkomeren kukkiessa Rikun irti hölkälle Kalevan poluilla ja metsissä. Samaisen Ystävän kanssa prutkuteltiin pikavuorolla Jyväskylään, ja siitä linja-autolla Vesannolle hiihtolomalle eräskin reissu, jolloin hihittelimme ja puhaltelimme ilmaa pois -saimme päähämme, että liika purkan pureminen saa meidät hönkimään vaaralliset määrää ilmaa kroppaan, ja se pitää puhaltaa pois.

Yhden Ystävän ensitapaaminen on muistoissa myös aina; Pasin boxissa, Pasin yksiössä.

Olimme samantien vanhat tuttavat, ja tallin pikkujouluissa glögeillä ja riisipuuroilla jo samana vuonna pikkujouluaikaan. Surffilauta oli yksi skabapalkinto pikkujouluissa -paketillinen surfpesupulveria paalinarulla köytettynä hiihtoratsastussuksen pätkään.

Myöhempinä vuosina hihittelimme iltariparilla, ja istuimme Helinin kookosananaspiiraskaffeilla -ja leivottiin sitä kotona itsekin pannukaffien kyytipoijjaaks.

Keskustan koulun rekkitangolta yksi ystävä mätkähti selälleen välitunnilla, ja kävi hieman pahasti pitkine sairaslomineen. Hänen kanssaan vaellettiin paljon väliä Kaleva-Kilta.

Yksi ihanainen osti E.T:n joululahjaksi, edellisen kanssa se taas käytiin leffassa Helsingissä katsomassa.

E.T:n ostajan, ja parin muun luokkakamun kanssa ostettiin Kurkelan kioskilta -lue kaupungin parhaan irtsarikiskan- säkkitolkulla leffapupeltamista, ja suunnattiin paikalliseen katsomaan Setelisota-leffa -sellaiseksi se oli muuntunut puheluissa lankapuhelimella toisillemme soitellessa, mitä leffaa mentäisiinkään katsomaan. no, Sotaleikit taisi olla virallinen nimi.

Oi sentään.. ! Näitä olisi niin paljon!

Lappeenranta reissu oli lähivuosista puhuttaessa oikein mukava Ystävän seurassa, meillä oli laadukas kokonaisuus matkoineen kaikkineen. Miljöö mestoilla hurmasi. Ja eihän siellä Raatihuoneella ollut yhtään hullumpi isäntä odottelemassa!

Odottamisesta puheen ollen, odotamme niin, että taas päästään yhdessä jonnekin. Sinä Ihana reissukamu, olet usein ajatuksissa! Niin kuin nytkin parhaillaan.

Elämän Kevät, ja keväinen Helsinki. Hartsu ja Sir Eino. Ystävä, oli meillä monta huippureissua! Kultsa-Lintsi-Pakkahuone-rundikin. Oltiin me aikas Thelma & Louise.

Ja ne naurut Janakkalassa banaaniautoille ja päivän tapahtumille, elämäni parhaimpia nauruja. Eihän se hirnuminen ollut loppua koko päivänä kun alkuun pääsi!

Kiitos kun olette olleet, olette yhä ja tulette olemaan. Seikkaillaan elämää lisää kun puurtamiset ja ajat helpottaa.

Lasketaanko likihoodilaiset Ystäviksi..? No tottahelkkarissa. Yksi ikimuistoisia juttuja on ollut olla katkomassa Hemilän päitä kaalipellolla. Hyviä muistoja, hyviä nauruja, ja ehkä voisi olla toivoa tolkun maailmasta kuitenkin, jos keskustalainen purkaa aggressioitaan piirtämällä MTK:n bossin naamaa kaaleihin ja viiltelemällä kuin viidakkoveitsellä tai sapelilla japanilaiseen sappukutyyliin kurkkuja auki. Olihan se. Kurkunleikkaajien, ei saari, vaan pelto. Traktorin radiosta soi milloin Leevi & The Leavings, milloin kuunneltiin Aven ihan parhaita tarinoita, kuinka koiria ei metsällä tarvitse, kun on olemassa vaimo

-tai kun hän toi traktorikuormittain porkkanapellon saaliita kellariin hevosille. Niitä riittikin koko talveksi. Ihan huipputyyppejä! Molemmat. Ave ja Porkkanat.

Tosin, en tiedä onko kuinka pelottava aspekti, että kurkunleikkaaja on, kuis-se-ny-meneekään- isipappapingviinini puolen isoäitini puolelta isäni äidin siskon pojanpoika ..? Njäh, en minä näistä tiedä, mutta jotain sinne päin. Ja Ave, yksi parhaista tässä elämässä tapaamistani persoonista, osuu jotenkin isäni äidin siskon pojaksi. Enihauwuffh, lähelläkin on persoonia, jotka muistaa ikuisesti. Ei siitä, mikä on titteli, saavutukset, kruunut ja valtikat vaan siitä mitkä ovat olleet fiilikset, tunnelmat, kuinka paljon on naurua mahtunut tilanteisiin tai ilkikurisia ikituikkivia silmiä vaikka sitten jutuissa vaimosta metsästyskoiraa parempana.

Niin, ja tuosta toivoaspektista, voihan se olla toisinpäinkin: äärimmäisen huolestuttava ilmiö, se kurkkujen viiltely, mutta en lähde tässä ja nyt politikoimaan luonnonsuojeluihmisen ja faktankin näkökulmasta katsottuna sitä, kuinka katastrofaalinen on maamme Luonnonsuojelullinen historia, ja kuinka kauhistuttava historia ja järkyttävät osuudet on maatalouden vinoon viemisellä niissäkin kuvioissa mukaanlukien ämteekoot, keskustat ja monetmuut, ja oliko Hemilä juurikin siksi vastustettu jos olikin pikkupiikki agendassa -vai oliko myös pahisjatkumoa ministeriyksineen. En mene näihin vaikka niiiiiiin mieleni tekisi analysoida, lyödä faktoja pöytään kuin korttipelin voittaja suoransa tai ässänsä ja valttinsa. Mutta njäääh. Hyväähän tässä on se, että logoterapiaa opiskellut on aika lähellä jos kovin aggressiot muuntuu nykypäivänäkin ja vaikkapa vielä hurjempiin muotoihin.

Tämä saa myös pohtimaan, kuinka mahtaa Aurajoen virtauksen vaikutus yltää tänne saakka kun yhteistä nimittäjää löytyy Åbohoodeilta sekä kurkunleikkaajalle että allekirjoittaneelle. Vai onko se jotenkin sukulinjoissa ikiaikaisena perintönä..?

Muistutan tässä kohtaa Sinua RAkas Lukijani, että muista joka rivin välissä asuva hysteerinen Mustikkamäen Tallitontun nauru ja ilkikurinen tonttuvirne. Lämmöllä höystettynä tietty! Ja sillä MustikkaisRAkkauvella, niinkuin aina.

Tai lasketaanko Ystäväksi myös pihassa juuri traktorilla pöristellyt "lähiomainen"..? Nojoo. Lasketaan ny si hänetkin. Lie oli Ystävänpäiväajelulla.

Teitä olisi niin monta mainita. Ehkä jatkan tänne jossain kohtaa lisää, jotta saatte sitten jännityksellä bongailla, löydättekö itsenne vai oletteko säästyneet joutumasta näille riveille. Mutta hei, muistakaa, vain se merkkaa, mitä joku saa tuntemaan, ei mikään hienous tai glamour. Joskus parasta on hevosboxi tai multainen porkkanapelto tai kahvihetki tuvassa tai kokonainen hiihtoloma eläimellisessä seurassa tai matka ihanaan Lappeenrantaan historian syövereihin tai keväiset jatkot Sir Einossa. Tai työ ja elämä ja ystävät yhdistettynä kuten kuva alla. Tapaat ihmisiä, ja he ovat kuin suoraan entisistä elämistä nykyelämään tipahtaneet, heti on helppoa, tuttua, laadukasta, iloista, iloa ja valoa, ja hyvä tehdä töitä yhdessä.

Jotkut jutut jää ikimuistoisiksi. Eikä kulu pois ikinä. Ja niihin odottaa jatkoa.

Ihanaa 14.02.2021 päiwää RAkkahaat, jokikine nassukka, joka sattui lukemaan.