Snellmanista Kuuden Lehmän Pientilaan

Senaattori Johan Vilhelm Snellman luotsasi maatamme laman keskellä kesällä 1867.

Hän oli Turun Kuninkaallisen Yliopiston, maamme ensimmäisen yliopiston, oppineita. Hänen opiskeluaikalaisiansa olivat myös Lönnrot ja Runeberg, ja nämä opiskelijat muiden kanssa loivat liikkeen; Turun Romantiikka. Tämä tarkoitti sitä, että suomalainen rahvas esiteltiin opiskelijoiden toimesta ruotsinkieliselle sivistyneistölle.

Maassamme oli luotsina siis laaja-alaisesti opiskellut teologian, fysiikan, maailmankirjallisuuden, latinan, kreikan, historian ja Luonnontieteiden ymmärtäjä.

Jäät lähtivät järvistä sinä vuonna vasta 15.6, ja sitä seurasi kylmä heinäkuu;

marjojen kukat paleltuivat.

Syyskuun neljännen päivän vastaisena yönä halla tuhosi syötävät kasvit. Tuleentumattomina olivat ruis, ohra ja kaura koska kylvöaika oli mennyt normaalia myöhäisempään. Pulaa oli perunoista, lantuista ja nauriista.

Kansaa oli kohdannut paha katovuosi.

Vaikka Eteläinen Suomi säästyi ihan kaikkein pahimmalta niin valtiontalouden tarpeet olisivat tarvinneet ison ulkomaanlainan mutta se olisi heikentänyt itsenäisyyttä autonomian ajalla, ja Snellman halusikin korostaa idullaan olevaa itsenäisyyttä.

Lopulta kuitenkin oli otettava saksalaisesta Rohtschild pankista viiden miljoonan markan laina jotta päästiin viljaostoksille Pietariin. Hinnat kuitenkin nousivat, ja lainamarkoilla saatiin paljon aiempia laskelmia vähemmän viljaa. Lainamarkoilla saatu ruokamäärä oli vain 1/10 sadosta.

Tänä katovuonna ensin maantielle joutuivat palkoilliset. Sitten torpparit. Köyhät kiersivät suurissa taloissa, saivat syödäkseen, yöpyivät yhden yön, ja seuraavana päivänä lähtivät taas uuteen taloon.

Heissä saattoi olla joukossa ihmisiä, jotka eivät olleet saaneet nitään ravintoa päiväkausiin. Äkillinen ruoka oli heille vaarallista, ja ihmisiä kuoli senkin vuoksi, että olivat olleet pitkään syömätta ja äkillinen ruoka olikin elimistölle liikaa.

Turkulainen Julin opasti jäkälän keräämiseen, ja tuhat ihmistä koulutettiin tehtävään. Saatiin jäkäläleipää, jossa oli siis jäkälää ruisjauhon jatkeena. Tämä ei ollut ongelmatonta, sillä leipä korpesi ihmisten sisuksia ja repi suolistoa. Tämä johtui osin sekavista ohjeista. Kaikilla ei ollut tietoa, että jäkälä tuli liottaa ja huuhdella lipeässä ennen käyttöä.

Kerjäläisten ja köyhien mahaparat olivat enemmän kuin koetuksella!

Potaskaa tehtiin koivun tuhkasta.

Luotiin työllisyyshanke, jossa ihmiset saivat tiloilla töitä edes 2-3 kk vuodessa.

Hankittiin avustuksilla raaka-aineita, kuten kankaita ja rekien tekoon tarvittavia tarvikkeita.

Näin mahdollistettiin köyhissä oloissa asuvien työnteko kotona.

Suunniteltiin tuotteiden myyntiä aina Englantiin saakka, mutta tämä ei kuitenkaan onnistunut vaikka toimintaa seurakunnissa rahoitettiin kohtuullisen laajamittaisesti.

Laivakuljetuksiakaan ei voitu käyttää koska perämerelle ei päästy.

Senaatin avustuspolitiikan ydin oli se, ettei Snellman halunnut vastikkeetonta apua voimaan.

Ruotsi seurasi tarkkaan Suomen tilannetta. Maailmanpolitiikan hermolla olivat myös Englanti ja Saksa.

Kaikkiaan nälkävuosien jälkeen oli Suomessa kuollut liki 150 000 ihmistä tauteihin ja nälkään.

Kuinka moni Suomessa muistaa tätä historiaamme? Miksi näistä ajoista on niin vähän tutkimusta? Irlannissa sen sijaan vastaavanlaiset historian tapahtumat määrittävät yhä edelleen kokonaista kansakuntaa.

Kaikesta tästä seurasi väkevä pyrkimys omavaraisuuteen. Peltoala alkoi kasvamaan, karjatalous nosti vahvemmin päätään ja metsien arvo alkoi nousta metsäteollisuuden läpimurron myötä. Tilattomat saivat leipänsä metsätöistä, ja vaikea aika synnytti yhteistyötarpeen.

Seurasi maaseudun poliittista organisoitumista, sodanjälkeistä rakentamista, ja pientilasta tuli maamme maatalouden perusyksikkö. Maaseudun monipuolinen ja rikas elämä toisen maailmansodan jälkeen sai tukensa viljelijiltä menekki- ja hintariskin poistaneesta maataloustulojärjestelmästä, joka takasi myös kohtuullisen kasvun ansiotasolle.

Mutta mitä sitten alkoi tapahtua? Koneellistuminen, rakennepolitiikka, ylituotanto, verouudistus, pakettipellot ja muutot.

Kuinka me maataloudesta hyvinvoiva maa sotien läpikäytyä jouduimme tähän?

Vuoden 1970 eduskuntavaaleissa maatalousväki äänesti Suomen Maaseudunpuoluetta siinä toivossa, että sitä kautta saataisiin pelastusta heidän, maatalousväen, Elämäntyölleen.

Sitä pelastusta ei kuitenkaan tullut toivotussa mittakaavassa. Tuli puolueen hajaannus.

Eihän se käytännössä noin nopeasti mennyt mutta tässä "vain blogin" pintaraapaisussa kyllä. Olemme tulleet nyt Snellmanista vuoteen 1971, ja pienelle pientilalle Pohjois-Savoon aivan hevosenkengän heittämän päähän Keski-Suomen rajasta.

Pihamaalle on kesäkuun vihreälle kiikutettu joku kumma käärö parkumaan synnytyslaitokselta. Tilan isäntäpari uskoo maaseutuun, ja he haluavat luottaa Suomen Maaseudunpuolueeseen äänestyksissään. He elävät omavaraisesti miettimättä hienoja määritelmiä omavaraisuudelle. Tai jaottelematta tuotantopanosten omavaraisuutta. Pääasia, että toimeen tullaan.

On riittävän modernia, että on kannulypsykone, karjakeittiössä jäähdytysallas tonkille ja maitokärrit joilla tuupata tonkat maantienvarteen maitolaiturille. Luksusta on myös pihamailla kesäisin vapaana juoksentelevat kanat, joiden munimista aarteista saa pyöräytettyä milloin mitäkin kuohkeaa leipomusta.

Superluksusta on väkevä, vahva ja terve Suomenhevonen, joka työkaverina ajaa heiniä latoon, tuo rangat metsästä, kuljettaa sontakuormat lantalasta pelloille, ja yhdessä tekee kaiken mitä kulloisenakin vuodenaikana tarvitaan.

Paras ääni maailmassa pihalla tuhisevan käärön maailmassa on kesäiltaan sinfoniaansa soittava lypsykoneen kehräys navetasta. Siinä on turva. Siinä on koti. Siellä Kuusi Lehmä Rouvaa märehtii niitettyjä lypsyheiniään enemmän kuin tyytyväisinä. Tietävät kohta taas laitumelle pääsevänsä kesäiltaan ja kesäyön pehmeään viileyteen.

Siinäpä on hyvä juuria kapalosta pihamultiin kasvattaa. Ties vaikka ne juuret juuri silloin ovat porautuneet aina maapallon läpi jonnekin. Nähneekö unta Kenguruista?

Saadaksemme maaseutu taas hengittämään meidän on tunnetava tarkoin myös aika ennen Snellmania ja aika Kuuden Lehmän Pientilan jäkeen.

Vuosikymmenet jatkunut viljelijän ahtaalleajo on loputtava. Kun tuet tulivat kuvioihin alkoi kokonaisvaltainen hulluus koskien maanviljelyä. Tilan kuuluu pyöriä tilan tuotoilla eikä tukijärjestelmillä. Siinä mentiin pahemman kerran pöpelikköön, ja ajettiin joko lopettamaan tai pakkoinvestoihin, aina vain ja suurempaan ja suurempaan.

Mansikista, Muurikista ja Mustikista tehtiin pelkkiä monisatapäisten karjalaumojen numerollisia tehotuottoyksiköitä. Heitä jopa alettiin ylijalostaa ja liikajalostaa venytetyiksi possumunkeiksi rakenteeltaan, lähes vanhanajan työhevosen rungon mittaan, jotta tämä tehotuottoyksilö antaisi aina vaan enemmän ja enemmän ja enemmän valkoista kultaa.

Jalostusta! Jalo... Herranjumala..!

Ja mitä mahtoi miettiä lehmä? Miettikö sitä kukaan? Ehkä tunteellisimmat isännät ja emännät maailman painostavissa suuruudenhulluuden vaatimuksissa.

Ja mitä maitolitrasta tuottajalle jäi?

Minne jäi Suomilehmä? Olkoonkin, että jo 1970- luvun lopulla alkoi heidän asema hävitä ja hävitä...

Menneeseen emme voi palata mutta nykymenokaan ei voi eikä saa enää jatkua. Siihen on tultava stop viimeistään nyt. Siksi on oltava konstit ja keinot joilla päästä alkuun, ja rohkeutta yhteisvoimin suunnitella ja kehitellä konsteja ja keinoja.

Meidän on nähtävä suuri kokonaisuus, kuultava, kuunneltava ja ymmärrettävä. Meidän on ymmärrettävä historiaa, psykologiaa, filosofiaa, oikeustiedettä, maataloutta, ihmistä, eläintä, koneita, laskennallista tiedettä, tiedettä ylipäätään, taidetta, koulutusta, luontoa, maailmaa, lääketiedettä, eläinlääkintää -vain muutama asia mainittuna kansankielellä.

Pienestä selvänäöstä tulevaisuuteenkaan ei haittaa olisi.

Tästä heränneekin monille ymmärrys siihen, että tarvitaan kokolailla kirjava joukko tekijöitä, enemmän kuin siihen kuuluisaan yhteen hiileen puhaltamista -oletteko ikinä miettineet kuinka paljon se yksi hiili puhallusta kestääkään syttymättä?!- jotta saisimme maaseudun jälleen eläväksi, tuottoisaksi elämää kunnioittaen, puhtaan ruoan turvatuksi, mielekkäitä työpaikkoja sekä terveitä työkykyisiä ihmisiä, maatilallisia ja työvoimaa maatiloille.

Tarvitsemme neuvontaa, terapeuttiapuja ja ties mitä jotta tila tilalta voisimme käydä läpi tien tulevaisuuteen. Moni maatilallinen perhe kärsii kokonaisvaltaisista ongelmista terveydellisine ja taloudellisine murheineen. Soppaan kun lisätään parisuhdeongelmat, päihteet, mielenterveysongelmat niin keitos on järkyttävä eikä siitä ulospääsy ole helppo.

Nykypäivän karu todellisuus, meidän nälkävuotemme, ovat siis täällä jo. Se nälkä on myös mielenterveydellistä. Montako isäntien itsemurhaa tai tuhoutumista tämän maan pitää nähdä ennen kuin tähän kaikkeen herätään?

Ihminen vain on kertakaikkiaan liian sokea sen nähdäkseen. Olemme vajonneet näkymättömiin lisäaineiden-, tuonnin-, rekka- laiva- ja lentorallin suohon kauas järjen maailmasta.

Kaiken sen hulluuden voisimme lopettaa, ja sen sijaan tuottaa puhdasta, aitoa ruokaa pelloillamme.

Viljat -varsinkin kaura, juurekset -varsinkin porkkana, (hevos)heinä, yrtit, kukat, pellava, kvinoa, hamppu, tattari. Perinteisiä ja uusia, joista emme vielä muutama vuosikymmen sitten tienneetkään tai uskoneetkaan, että maassamme voisi viljellä. Niitä tulee varmasti tietoomme lisääkin. Mutta tämä olisi alku. Alku ja paluu järkeen.

Tiloilla tapahtuva jatkojalostus toisi valtavasti mielekkäitä työpaikkoja mielekkäine ja monipuolisine työympäristöineen sekä -tehtävineen.

Nyt joudumme jopa niityt perustamaan uudelleen kun kaikessa tehossamme (vihaan sanaa tehoviljely ja tehorakentaminen) olemme nekin hävittäneet!

Uudet nälkävuodet jatkuvat loputtomiin, jollei asioille tehdä mitään, eikä niihin rivakasti tartuta myös lainsäädännöllisin keinoin. Järkyttävissä tilanteissa painivien tilojen lisäksi on tottakai heitä, joille apuun tarttuminen on liian iso kynnys, ja on heitä, jotka jo pyytävät apua ja vastaanottavatkin, ja heitä jotka pyytävät apua mutta apu ei sitten kelpaakaan -on vaikea nähdä keskeltä oman tilanteensa mitään valoa tai miettiä tuotantosuunnan muutoksia ja laskea tuottoja eri vaihtoehdoille.

Sitten on tottakai heitä, jotka pärjäävät kohtuullisesti tai hyvin tai erittäin hyvin.

Ja on heitä, jotka katsovat rohkeasti tulevaisuuteen luoden uutta ja kehittävät toimivia yhteistyömalleja.

Yksi näistä tulevaan katsovista maatiloista on Knehtilän Luomutila Hyvinkäällä.

Oli ilo ja kunnia vierailla toukokuussa 2018 kuulemassa ja näkemässä heidän toimintaansa.

Tilalla toimii naapuruston tuottava yhteistyö esimerkillisesti. He ovat kehittäneet Palopuron Symbioosin, jossa kestävällä tavalla tuotetaan mm. parempaa ruokaa. Hommaan on valjastettu kolmen lähitilan tuotantosuunnat, ja nyt tilalla tankataankin jo yksi traktoreista omalla luomubiokaasun tankkausasemalla. Knehtilä on yksi erittäin hyvä esimerkki hynttyiden yhteen laittamisesta ja tulevaan katsomisesta.

https://knehtilantila.fi/palopuron-symbiosis-in-english/

https://palopuronsymbioosi.fi/

Meidän tulee siis lopettaa peltojen metsittäminen, tehdä tilakohtaiset kartoitukset tilan mahdollisuuksista, tehdä laskelmat ja ryhtyä toimeen.

Kartoitukset tilan mahdollisuuksista tarkoittavat mm. sijainnin tuomia mahdollisuuksia ja rajoitteita, peltoalan, maalajin, mahdollisien naapuritilojen yhteistyön, maatilallisten kiinnostukset terveysseikat huomioiden, valmiina olevien palveluiden (mahdollisuus yhteistyöhön jo olemassa olevilla kuljetuksilla tilan jatkojalostustuotteille), olemassa olevien rakennusten sopivuuden kyseiseen uuteen jatkojalostukseen (esim yrtit pellolta purkkiin ja maailmalle) perusteellista kartoittamista.

Jokainen tila löytää varmasti sen "oman juttunsa", ulkopuolista väkeä työllistyy, ehkä jopa potentiaaliset jatkajatkit kiinnostuisivat kun saisivat olla mukana luomassa tulevaisuuden näkymän tilalleen. Tähän voisi liittää sukupolvenvaihdoksen verohelpotuksineen. Nythän helpotuksia saa lahja- ja tuloverotuksessa mutta varainsiitoveroa maksetaan samoin kuin kiinteistökaupoissa yleensäkin.

Luovuttajan elinaikanahan sukupolvenvaihdos voidaan tehdä myös vastikkeettomana lahjana mutta perintöverot ovat järkyttävät jos tila siirtyy vasta kuoleman jälkeen, ja varsinkin jos tila jää useammalta omistajalta eikä siirry suoraan lapsille vaan välissä on yksi sukupolvi. Esim. tilan jäädessä isovanhemmilta lapsenlapsille.

Tässä blogissa ei mahdu tätä veroasiaa spesifimmin käsitellä, mutta tähänkin olen tarkoin miettinyt juridisesti mahdollisia ja järkeviä ratkaisuja maatiloille.

Kaikkiin helpotuksiin tulisi olla edellytyksinä puhtaan, myrkyttömän ruoan/uuden kestävän Luonnonmukaisen toiminnan tuotanto/viljely, vain hevon lanta sallittua. Jos näin kansankielisesti asia ilmaistaan.

Olisihan se jo jonkinmoinen pieni unelma, kun yhdeltä tilalta alkaisi kauraolkiralli ja syöntikauraralli kaikille alueen talleille, tuote arvostettaisi tuottajalle jäävässä tuotossa korkeammalle kuin nykyiset saastuttavat maailmanmarkkinoiden turhaketuotteet, tilamyymälä möisi kaurasta jatkojalostettuja tuotteita kassakoneet kilisten, loma- ja sesonkikausina kassakoneet ja myyjä sauhuten, ja kenties jossain varttoisivat auringonkukatkin jatkojalostusvuoroaan. Se olisi hyvästi tehdastekoisille rehuille talleilla, turvekuivikkeille, ja puhtaat kaurahiutaleetkin saisi tilamyymälästä hakea samalla kun kahvittelisi seudulla tunnetuksi tulleessa maatilakahvilassa. Alkaisi olla mielet ja yhteisöllisyyskin kohdillaan...

Puhtaan, laadukkaan, myrkyttömän ruoan tuottamiselle on uhkana pölyttäjien väheneminen. On siis luotava katseet pieniin, ahkeriin työläisiin, jotka lakkaamatta tekevät kallisarvoista työtään. 75% viljelykasveista on riippuvaisia pölytyksestä. Oletko tullut ajatelleeksi? Nyt on viimeistään ymmärrettävä mesipistiäisten, kukkakärpästen, ja muiden hyönteisten tärkeys. Vaikka maatalotemme maankäyttö ei ole viety ihan Keski-Euroopan tehotasolle niin se on silti liikaa tehostunut. On tuhottu vaikka on tiedetty. Ja vaikka viljelyaukeat eivät ole myöskään Keski-Euroopan luokkaa niin nyt on kaikki luonnonmukaistettava.

Arvokkaat, ahkeraat työläiset, pölyttäjät tarvitsevat heille tarpeelliset ja sopivat elinympäristöt. Ne elinympäristöt ovat vähentyneet vaarallisesti eikä siitä ole välitetty. Kaikessa, ihan kaikessa toiminnassa tämä tulee huomioida. On toimittava yhteistyössä kimalaisten, perhosten, kukkakärpästen ja kaikkien pölyttäjien kanssa.

Niityt on hävitetty lähes kokonaan kaiken tehotehomeiningin alle, maataloudessa käytettävät myrkyt tappavat korvaamattomat pikkutyöläiset. On hurjaa kuinka ihminen toimillaan on ollut niin kamala tuholainen vaikka meidän kuuluisi toimia Luonnon kanssa yhteistyössä, ei sitä tuhoten ja myrkyttäen.

Hyönteispölytteisten viljekykasvien satoihin pölyttäjillä on valtava vaikutus! Satomäärä on suoraanverrannollinen pölyttäjien määrään.

Tattari, härkäpapu, marjat, rypsi, rapsi, vadelma, omena -kaikki tarvitsevat hyönteispölytyksen. Mansikoiden laatu on sitä parempi mitä enemmän hyönteisiä on kukintavaiheessa.

Olemme vieraantuneet kaikesta Luonnonmukaisesta ja normaalista. Sen sijaan, että olisimme säilyttäneen niityt, ne on tuhottu, rakennettu, hukutettu asfalttiin.

Pölyttäjienkin kautta haluan sanoa, että kaikki riippuu kaikesta. On nähtävä kokonaisuus. On pysähdyttävä. On palattava Luontoon.

Maailmassa on Italian ympäristömyrkyt, mitäpä mielikuvia herattää yhdistelmä glyfosaatti ja kuohuviini?

Myrkyt on syynä selkälokin uhanalaisuuteen. Kalastamistaan silakoista lokit saavat myrkkyjä, poikaset kuolevat verenmyrkytykseen koska maksa ei sitä kestä.

IBM sanoi aikoinaan neljästä huoneenkokoisesta tietokoneestaan, että ei tämä tästä enää kehity. Tämä on tässä. Mutta kuinka on käynyt?

Ja kuinka liität tämän vertauksen maatalouteen?

Olennainen osa kokonaisuutta on myös tietenkin energiantuotanto. Ei voida tuhota maidenkäyttöönotolla laajoja aloja tuulivoiman tarpeisiin. Norjassa tähän on nyt havahduttu, ja siellä aletaan ymmärtää ettei se ole vihreä energiantuotantomuoto.

Lisäksi Oslon koululaiset osoittivat mieltään maanantaina, ja vaativat lopettamaan öljynporauksen. Asioihin havahtuminen on ilahduttavaa.

Maatiloilla on jyväaitan avaimet käsissään tämänkin asian suhteen. Miltä kuulostaisi karjankasvattajasta Puhtaan Energia Tuottajaksi & Tilamyymälän pitäjäksi?

Auringossa lepää yksi osa meidän vihreästä voimasta, on se sitten taivaalla tai pelloilla. Uusia viisauksa ja toimintamalleja on kehitettävä, keksittävä ideajalostamoissa.

Kaikessa on koko ajan pidettävä Kultaisena Jouhena (vrt. punainen lanka) yhteistyötä Luonnon kanssa, ja ihmisen palvelijan roolia Luonnolle.

Asian ytimessä olevat Hevoset ovat ihmisen rinnalla tasaveroisia työkumppaneita. Olemme samalla työnaloitusportilla tasavertaisina; Pölyttäjät, ihminen ja Hevonen.

Olemme myös kaikki samassa Nooan Arkissa; Pölyttäjät, koko muu Luonto, joka sisältää siis ilmaston, vesistön, metsät, pellot, kasvit, ihan kaiken.

Ja sitten myös me ihmiset.

Ihmisen mielestä kehitystä on ollut kehittää entistä tehokkaampia myrkkyjä, jotta aina vain pienempi ja pienempi määrä myrkkyä tappaisi aina vain tehokkaammin ja tehokkaammin. Siinä on puhas ruoka pelloilta pöytiin kaukana! Myrkytyksen vastakohdaksi on pitänyt "keksiä" luomu. Kuinka naurettavaa kun kaiken olisi alunalkaenkin pitänyt olla Luonnonmukaista! Koskaan ei olisi pitänyt mennä siihen, että on erikseen luomua, erikseen sitä ja tätä kun sen sijaan olisi pitänyt olla koko ajan pelkästään, vain ja ainoastaan puhdasta myrkytöntä ruokaa! Sen olisi pitänyt aina olla itsestäänselvyys. Kun näet porkkananipun, pitäisi olla automaatio niiden puhtaus. Siihen ei kuuluisi tarvita uudelleennimeämisiä luomuksi.

Mitä tästä kaikesta ajattelisi Senaattori Johan Vilhelm Snellmann?

Alkaisiko hän myös luotsata maata kohti puhdasta kasviviljelyä, jotta saisimme puhdasta ruokaa, työllisyys olisi taattu, viljelijä saisi kohtuullisen toimeentulonsa ja voisi palkata työntekijöitä ja kohtuullisin verovaroin voisimme taata laadukkaat palvelut?

Luonnosta ei saa tehdä markkinapaikkaa, ei yhtään "onnellisuusopasta", ei yhtään metsäretriittiä, ei metsähallituksen monopoloivaa retkeilyverkostoa vaan kohtuus ja rajat niillekin! Ilmastoasiat eivät ole rahastuksen paikka. Ihmislajilla on merkillinen tapa kääntää kaikki heti kiinni iskettäväksi massin käärinnäksi. Inhottavaa.

Tämän maan ratkaisut ja tulevaisuus on maataloudessa, kaikessa mitä siihen liittyy.

On ne sitten monialaiset ammattiosaajat, uusien työtehtävien johdosta saatavat uudet koulutukset uusine työpaikkoineen, metsien suojelutyö, saariston suojelu, Pölyttäjät, Hevoset, tarapeutit, viljelijät, kulttuurin ammattilaiset -lista on loputon.

Vielä koittaa päivä, että saamme elinvoimaisen maaseudun läpi maan, loppuu turhat rakentamiset ja saamme elää kaikkea elämää kunnioittavassa järkevässä kohtuullisuuden maassa.

Lauttasaaressa hävitettiin Luontoa, väheni pöpeliköt pihoista. Sieltä hävisi myös fasaanit. Yksi yksinäinen Fasaanikukko huuteli elämäntoveria itselleen. Eräs Lauttasaarelainen Luontoihminen oli seurannut tilannetta, eikä kestänyt enää.

Hän päätti toimia.

Ja niinpä rantakallioilla pian jo avautui kuljetuslaatikko, josta upea Fasaanirouva tepasteli vastaamaan Fasaanikukon huuteluun.

Iloisena seurasi tapahtumaa hän, joka oli päättänyt toimia.

Sitten tuli hieman hiljaista pidemmäksikin aikaa

...kunnes loppukesästä kokonainen Fasaaniperhe oli tepastellut näytille kiittämään.

Tässä kohtaa on lupa itkeä. Minä itkin kun tarinan kertojaltaan kuulin.

On toiminnan aika.