Rikhardinkatu
- Anne Puttonen
- 22.3.2020
- 5 min käytetty lukemiseen
Tänään olisi ollut Eläinoikeuspuolueen kokous Pohjoismaiden ensimmäiseksi kirjastoksi suunnitellussa komeassa uusrenesanssisessa pytingissä. Sen sijaan, että olisin aikaisin aamulla startannut matkaan kohti Helsinkiä kohteenani Rikhardinkadun kirjasto niin kirjoitankin tekstiä Mustikkamäellä keittiön pöydän ääressä kaffikuppi höyryten.
Kun nostan katseeni ruudulta ja näppiksestä näen kansan suhaavan Oinaskyläntietä kuin kieltolain vapautumisen aikaan, ilman huolen häivääkään tulla ja mennä. Jostain kantautuu koiran haukku avoimesta ikkunasta.
Oma perhe rötköttää kuka lattialla, kuka kokopäivätirsoja makkarissa, kuka kuistilla ottaen kevätrusketusta -turhaan, ei se Raxulle tasaisesti tartu. Yksi rojottaa onnellisena lämpimän uunin kyljen vieressä keittiötasolla, kohdassa jossa olisi ollut puuhella mutta muutimme piirustuksiin vain keittiötason ja kaapin silloin aikoinaan.
Cooper syö pihatossa säilöpaaliaan, välillä nostaa päätään kun satunnainen harakka keikuttaa pyrstöään pihaton luiskalla, tai kun pikkulintuparvi lehahtaa ryypyille hänen vesiastioilleen.
Jostain kantautuvan koirahaukun vaimetessa avoimesta ikkunasta kuuluu lintukuorotsirputusta.
Kaikki vaikuttaa ihan tavalliselta. Peilaa juuri sitä rauhaa joka itsellä on sisälläni. Täysin tämmöistä tyyntä rauhaa täällä olisi silloinkin kun olisin ollut kokousreissussa, ja naapuriapu käyttänyt koiria ulkona poissaollessani. Vähän kuin kurkistaisin kotiini miltä näyttää ja tuntuu kun olen poissa reissun päällä.
Silti mikään ei ole tavallista. Ilmassa ja kaikkialla on jotain hyvin epätavallista jota ihmiset eivät tahdo uskoa. Tänään olen kummastellut kuinka ihmislajisten voi olla niin vaikeaa ymmärtää tilanteen vakavuus olemassa olevaa näkymätöntä uhkaa kohtaan.
Puhelimessa puhuin vain reaaliaikaista faktaa, että missä tilanne nyt menee, ja päivitettyjä tilanteita niin sainpas kuulla oikein ylevää yhteishengen - ja samaan hiileen puhaltamisen nostatusta: "Mitä tuota paskoo jauhamaan, puhu joillekki ketä kiinnostaa." Väliin syvässä rauhassani hermostuinkin, kirosin monet perkeleet, ja sanoin, että siksi just Sulle puhun kun välitän ja haluan avata silmiä sekä tietävän missä tilanne menee jottei liian leväperäisesti suhtautuisi, ilmoittaa vain faktoja.
Syvää rauhaani ei tilapäinen takajaloille nousemiseni vie pois eikä tunteiden näyttäminen kaikessa skaalassaan, sekään ei vie pois rauhaani ja leijumistani. Likimmäisillä ei ole oikeutta saada mua himmailemaan tulta ja tappuraa, joka välittämisestä nousee.
Ei kuulu kiinnostavan kun kerroin, kuinka HUS in neurokirurgi kirjoittaa, että menkää nyt perkeleet koteihinne tai tulen työvuoron jälkeen ja väkivalloin poistan teidät sieltä baareistanne. Mikä ihme ja kumma etteivät ihmiset voi ottaa vakavasti?
Lopputulema oli kaikesta huolehdinnastani, rakkaudestani ja faktan kertomisesta, että: "taetaa järki piästä paeta."
Yritä sellaiselle siinä siten vääntää rautalangasta, että ihan oikeestiheinyt me emme ole kansakuntana, maailmana olleet ikinä tämmöisessä tilanteessa, ei ikinä. Ei edes sota-aikana. Niinkuin aikaisemmassa blogissa raapustelinkin niin tämä menee ihmisille eritavoin mieleen ja psyykeen vaikka ainahan ne, sodat ja muut, ovat menneet, mutta tämä on niin erilaista. Niin kovin erilaista.
Oh. Voitte arvata onko ollut päänsärkyä, huokailua, ylimääräisiä kahveja. Ja juu kyllä, silti hengitän syvää rauhaa ... Ilman sitä neljä kuukautta sitten alkanutta zentilaani kiipeilisin varmaan huolesta pitkin seiniä. Nyt olen ihan zen enkä ole pätkääkään huolissani samalla tavoin kuin olisin ennen ollut. Kuinka kiitollinen olenkaan zentilantuojalle..!
Linkitän tuonnemmaksi neurokirurgin sanat, jos suinkin saan ne linkitettyä niin saatte lukea ne alkuperäisessä muodossaan englanniksi. Twitteristäni löydätte kun ne sinne uudelleentwiittasin. Lennähtäkää siellä lukemassa. Tsirp!
Kanssa-asujani tuntuvat sen sijaan ymmärtävän, että jotain hyvin eriskummallista on meneillään. He odottavat oven takana vaikka menisin vain suihkuun, ja seuraavat kaikkialle. Pyry luo merkillisiä katseita, ja tarkistaa vähän väliä nytkin, että istunko vielä työpisteessäni vai olenko lehahtanut jonnekin mihin hänen tarvitsisi mahdollisesti seurata.
Kuinka viisaita ovatkaan nuo joita kissoiksi, koiriksi, hevosiksi kutsumme. Jäniksetkin tuntuvat tsekkaavan säännöllisesti, että olemmehan me nyt varmasti täällä ok...
Me olimme ennen kukon kiekaasua tsekkaamassa Kroatian maanjäristyksiä, minne saakka vaikuttaa, mitä on meneillään. Kuinka maan poliittinen johto voi viettää juuri nyt vapaapäivää kun pitäisi olla ihan virallisesti osaavan tiimin kanssa kartoittamassa mitä kummaa Italiassa tapahtuu tyhjillä kaduilla, mitä kummaa niillä tapahtumilla on tekemistä sen kanssa mitä Kroatiassa tapahtuu vai onko mitään?
Ja tiedottaa kaikesta avoimesti ja suorasti. Myös siitä jos ei ole kartoilla missä tässä nyt maailmassa mennään. Ja myös siitä, että mepäs tiedämme mutta salaamme.
Sen sijaan, että ruutuun marssitetaan miljardipuheita (tärkeitä nekin ja niiden aika sitten vasta aikanaan) olisi viisaampaa marssittaa puheita, päätöksiä, konkretiaa siitä, että kuinka turvaamme pahimmassa mahdollisessa skenaariossa hoitohenkilöstön toimivuuden ettei lääkärimme ja koko sakki kaatuisi taistelukentille. Silti vaikka kuinka hyvin olisimme varautuneet ja kaikkemme tehneet, niin silti emme voi riittävästi koskaan varautua. Tilanteet yllättävät aina. Faktatietoa ei ole tarpeeksi. Eikä sitä kerrota. Eikä koskaa voi varautua liikaa. Kapasiteettimme riittävyys kaikkineen, sen eteen toimiminen olisi prioriteettien etulinjassa ollut jo kauan.
Se on puhdas valhe sanoa, että "olemme hyvin varautuneet", kun asia ei niin ole eikä sen eteen ole tehty tarpeeksi eikä oikeaan aikaan.
Avoimuus, rehellisyys, kaiken tiedottaminen ON avain oikeisiin toimiin ja selviämiseen. Ja silti tulee tuhoa, se tuho on vain silloin pienempi, ja se on minimoitu niin hyvin kuin on kulloisessakin tilanteessa kulloisellakin ymmärryksellä ja tiedoilla mahdollista. Nyt menee autopilotilla päin jäävuorta -nykyajan titanikki.
Oikeille tahoille toimien delegointi perhearkien toimivuudeksi maakuntiin ja kuntiin on myös etulinjassa. Siellä tarvitaan apuja monitasoisesti. Näitä ei voida hoitaa muutoin kun paukauttaen päätökset kaikkien parhaaksi pöytään, ja sen jälkeen rivakat toimet työryhmien perustamisille aina kulloisellekin tasolle kuin ympyrän spiraalia piirtäisi maailman ja valtion tasolta kohti pienten ihmisten elämää ja koteja. Jokainen, jokikinen on apunsa arvoinen. Nyt ei ole riittävästi toimia, konkretiaa, selkeää ohjeistusta kuinka saada apuja äärimmäisen vaikeissa perhetilanteissa. Ja oikeasti vaikeissa!
Tästä olisi paljon kirjattavaa mutta en nyt enkä tähän. Kuittaa rivien välistä.
Sen sijaan, että Sunnuntai olisi vapaapäivä pitäisi nyt olla sulkemassa sekä Uusimaa että Lappi. Päiväkodit ja baarit. Järkyttävää kyllä mutta ihmiset toimillaan ovat saaneet nyt tilanteen aikkan, että mikään muu ei olisi enää viisasta. Jataas tämä: siltikään emme voi enää estää muuta kuin saada tuhon edes minimoitua.
Etelästä on ollut jäätävä kansainvaellus Lappiin, on kuin olisi haluttu kaiken pyyhkäisevän maan läpi. Miksi ihmeessä ihmiset haluavat, että nelostie on pian pelkkää arkkujen edestaas suhausta sen sijaan, että se olisi iloista Lappituristivirtaa ollut myöhemmin. Pienellä tallitontulla mäellään loppuu ymmärrys -taas kerran- ihmislajisia kohtaan. Samaa typerää lajia itsekin, vaikka joskus tuntuu, että jotain kummallista outoa omanlaistaan typerää tallitonttulajia vain...
Puhelimessa ollessani, viitaten kertomaani aiemmasta puhelusta, olo oli kuin Lappituristilaumalle puhuisi tolokkua tai näille biitsiparveilijoille:
Ei ole oman elämänikään kirpunshitti meressä tasolla mukavaa ajatella, että siellä se teiniangstinen uhmaikäinen isäni 73vee asuu liki nelostien kuhinaa ja abc:tä. Ei lie tarvitse edes kirjoittaa enempää kun ymmärtävät ymmärtää pointin.
He, jotka ei ymmärrä eivätkä halua ymmärtää eivät ymmärrä vaikka kirjan aiheesta rustaisin ja kotkauspihdit solmuun vääntäisin.
Ennen kuin aloin kirjoittaa tätä istuin kaffikupin kanssa kuistille, kuuntelin Jumalten Virsi laulua, vedin syvään henkeä, ja annoin patojen ryöpytä. Niissä padoissa -padoissa..?! Eläköön SuomiMurre!- oli yhtä aikaa samaa onnihelpotusta kuin oli onnihelpotusitkuissa loppuvuonna sekä ripaus jotain muistutusta vanhoista;
edeltä poistuneista -Oi Onni sentään, heidän ei tarvitse tätä nyt olla elämässä täällä! Sekä myös kolmantena elementtinä huolenkantoa ystävistä, isästä, naapurijontusta, kaikista olevaisista. Erityisesti Italian ystävistä. Sidos sinne on hyvin erityinen.
Kun saan tälle lyhykäiselle tekstille, joka vain pintaa raapaisee tärkeistä, spit it outin tehtyä niin tarvitsen tuuletusta ja happea. Paljon tuuletusta ja happea. Jätän huolehtimisen ja huolestumisen, ja vaan hapettaudun loppupäivän. Tallitonttu on loppupäivän happensa ansainnut.
En tiedä. En tosiaankaan tiedä olisiko nyt ainoana viisaana vaihtoehtona Meidän Presidenttimme ohjien ottaminen sulkien sekä maamme helmukset että yläkropan jättäen mottiin meidät tänne keskelle. Hirvittävä ajatus mutta mikään ei ole hirvittävää jos se on kaikkien parhaaksi, ja sillä pelastetaan vuosikymmeniä läheistensä seurassa niillekin Lappiin sekopäinä suhanneille. Mitä enemmän ajattelen Elämän kunnioittamista sen kaikissa muodoissaan niin sitä enemmän tämä tuntuisi olevan ainoa oikea vaihtoehto tilanteessa, jossa laukalle on jo lähdetty. Tarvitaan nyt ohjaksiin jämäkkää lempeyttä käden olematta liian kova kuolaimiin joita se pitelee.
Muuta ei voi yksi pieni tallitonttu tehdä;
lähettää valtavasti rakkausenergiaa
-ja toivoa, että Presidentti ottaa ohjat.
Hänellä on viisautta, elämäymmärrystä, ja oikeustuntoisuutta.
Valkolehdokkien Aika.
Se tuli yllättäen.
Niin kovin yllättäen.
Valkolehdokkien Aika
niissä hehkuva Kaunis Taika
... ja olisin minäkin mieluiten tänään ollut tavallista Sunnuntaita eläen kiitämässä aurinkoista baanaa määränpäänä Rikhardinkatu. Kokoustaminen Helsingissä.
Sen jälkeen oli tarkoitus tavata kummipojan perhe.
Ja ajella yötä vasten kotiin.
Kaikella rakkuvella & elämäkunnioituksella vain,
yks snadi Tallitonttu perheineen
RAkkaus on meijän Rukkous
Kun olin lapsena isän tykönä niin hänellä oli herätyskello, joka soitti aina aikaisin aamulla Schubertin Serenadia ...
コメント