Kartta

Mauno Koivisto oli Suomen pankin pääjohtaja kun synnin. Olisinkohan ollut kahdeksan ikäinen kun hän oli pääministerinä, ja oli ollut siinä tehtävässä aiemminkin, ennen syntymääni. Presidentiksi hän tuli kun olin kymmenen ikäinen. Muistan rauhallisella äänellä puhutut haastattelut, puheet, fundeeraamiset. Manu tuntui olleen aina olemassa. Hänen uskonsa, luottavaisuutensa ja rakastettava Turun Murre loi rauhaa, ja tunnetta siitä, että kaikesta selvitään.

Ihan kaikesta.

Turun yliopistossa opiskellessaan hänen opinnäytetyönsä oli ensimmäisiä meriaaltoja työelämän tutkimukselle. Hän eli konkretiaa Turun sataman työläisenä, ahtaajana, ja tutuksi tulivat hommat kansakoulun opettajana ja ammatinvalinnan ohjaajana. Hän oli nähnyt sotaa ja rauhaa, luonnehti itseään bernsteinlaiseksi sosialistiksi; "tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike", ja vuonna 1997 ilmestyi hänen kirjoittamansa Liikkeen Suunta.

Arjen realismista rakentui vahva pohja jolta ponnistaa kohti presidenttiyttä.

Tänään Manun syntymästä tulee kuluneeksi 95 vuotta tätä ihmisajanlaskuaikaa.

Muistomerkki, Kartta, paljastettiin tänään, ja sen symboliikka on syvällinen, kaunis, ja ajateltu oikein, niinkuin pitääkin. Pidän siitä niin kovin!

Se valuu ikuista kultaa kiven uomissa.

Se on Kartta mutta se on myös ihminen, jonka elämä on säröttänyt ja täyttänyt ne säröt puhtaalla kullalla.

Kartat, verisuonet, puun oksat, salamat muistuttavat toisiaan. Eikö totta?

Mutta missä olikaan Kartan paljastushetkellä tämänhetkinen maamme pääministeri?

Brysselissä! Luoja paratkoon..!

Tämänhetkinen Presidettimme piti kuitenkin hienon puheen, ja hänen sanoissaan on aina välähdys siitä vakaudesta, ja tulevaisuuden toivosta. Niin tänäänkin: "Aina on Tie Tulevaisuuteen."

Ja Kartasta: "Meidän tehtävämme on huolehtia, että Maa sen ympärillä kukoistaa."

Hän sanoi myös, että Mauno Koiviston eheys, luottamus ja oikeudentuntoisuus ovat ne oikeat suunnat, ja tätä komppaan täysin. Täysin!

...mutta miksi hän ei saanut kukkalaitetta Kartan päälle laskea..? Siinähän sen paikka olisi ollut!

Mitä jäänee Varpaisjärveltä louhittu diapaasikivi miettimään Hietaniemeen? Kaipaako kotiin, vai tunteeko paikan nyt kodikseen? Ja mitä fundeeraa Manu, joka jostain tilaisuutta katselee? Olisi ehkä tahtonut Turkuun mutta fundeeraa, että hyvä nyt näin. Pääseehän sitä vapaa Sielu liikkumaan minne vain milloin vain... ja kietaisee Suuret Kätensä niin kovin heiveröiseltä näyttävän vaimonsa ympärille. Ehkä sanoo: "Meissä oli voimaa, on aina ollut ja tulee olemaan."

Ikävä ja kyyneleet ovat sallittuja. Hetkittäin tuntuu, että menetämme koko ajan kaiken hyvän, kaiken järkevän ja terveen järkitoiminnan, fundeeraamisen. Tuntuu ettei nykyihminen fundeeraa vaan tekee itsekkäitä päätöksiä ainoana motiivinaan raha, ja siinä ohessa se nykyihminen on valmis tuhoamaan kaiken, Luonnon ja ihan mitä vain. Valtaa epätoivo;

minne maailma menet ilman wanhan ikäpolven ihmisiä, jotka ovat nähneet, eläneet ja kokeneet aikoja, joita moni nykyihminen ei edes halua ajatella saati ymmärtää.

Kaihoni ja kaipuuni ovat sallittuja. Oikeutettuja. Niin myös kyyneleeni.

Rakastin Presidenttiämme lapsuudestani alkaen. Hänen suuria käsiään.

Mummini vertasi niitä aina omiinsa: " Meillä kummallakkii on käet ku leepälapijat!"

Niin mummini tapasi sanoa, ja sitä kautta lapsen mieleni linkitti saman mummin tuoman turvan myös presidenttiin. Molempien käsissä lepäsi päätökset ja ne symbolivat turvaa. Yhä vieläkin koen Suuret Kädet turvaksi. Ne ovat luottamusta ja lämpöä, viisautta ja voimaa, lujuutta ja horjumatonta, tervettä järkeä ja oikeudentuntoisuutta.

Milloin saamme seuraavan Manun? Kauanko meidän tarvitsee odottaa? Milloin taas saamme kuulla leppoisasti jutustelevaa purjehtivaa, metsää hoitavaa ja metsää ymmärtävää Turun Murre Presidenttiä? Joka fundeeraa, ja jolle liike on tärkein. Jonka eheys, luottamus ja oikeudentuntoisuus antavat suunnan.

Ja joka on myös hiukan huimapääkin niin että vaimoa hirvittää.

Siihen saakka. Kaipaan.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/05/22/mauno-koivisto-sai-olla-inkoon-tahtelassa-luova-puuhastelija

On Suuria Rakkaustarinoita, jotka eivät koskaan unohdu. Yksi niistä on Manun ja Tellun tarina.

Kartta & Rakkaus