Joutsenen perintö

Puuvillaviljelyksiä alettiin kastella Araliin laskevien jokien vedellä liki 1500 kilometrin pituisen Kara-Kumin kanavan varsistoilla. Aral muuttui lähes autiomaaksi ja paikallisilmasto äärevöityi, puuvillapellot alkoivat kärsiä suolaantumisesta sekä tuholaisista.

Miksi tämmöisiä mietin Keski-Suomen vesisateessa? Viimeisenä europarlamenttivaalikampanjapäivänä? Ja miksi moiset ajatukset sekoittuvat kiitoksiin. Ajatukset lähtivät rullaamaan kun mietin ihmisten tekemiä ekologisia typeryyksiä. Nyt jos koskaan ihmisen tulisi osata toimia oikein. Vaikkakin ajatus maailmasta ilman ihmislajia on kiehtova. Ehkäpä juuri silloin Luonto saisi vallata kaiken alan takaisin. Kaiken sen minkä Luonnolle kuuluu.

Kiehtovinta olisi ehkä saada tietää ja nähdä kuinka nopeasti ihmislajin tuhot katoaisivat.

On viimeisten kiitosten aika. Kutsun sitä Joutsenen perinnöksi. Milloinkaan muina keväinä eivät Joutsenet ole tulleet niin läheisiksi kuin tänä vuonna.

Nyt on kaikki tehty. Kaikki sanottu. Nähdään livenä! Puhelut tavoittavat, ja aina voidaan sopia tapaamisia vaikka kaffen merkeissä vaikkapa Porthanin Puiston Kaffemajalle Viitasaarelle!

Kiitos.

Kiitos Suuri, Te Rakkahaat!

Joutsen (Svanen)

Nyt illan ruskoon, auermaan, on lento joutsenen. Se laskee virran hopeaan ja laulaa, auvoinen.

Se lauluin kiittää Pohjolaa; sen taivas kaunis on, yökausin päivä unohtaa voi levon tuokion.

On varjot syvät, tummuneet sen leppäin, koivujen, ja säteet kultaa lahden veet, on aalto vilpoinen.

On sille siellä ihanaa, kun löytää rakkaimman; se rakkauden on synnyinmaa, se sinne kaipaahan.

Sen laulu laineikoilta soi, ylistys koruton; pian rakkaan kanssa unelmoi, ja tässä laulu on:

Ei tosin elos unelma vie vuosisadan taa, vaan lauloit Suomen virroilla, sait keväin rakastaa

(J.L Runeberg suom. Tarmo Manelius)