Helmistä Helmiin

Ei ole merkitystä missä mittakaavassa olet aina valmiudessa hälytystilaan -se toimii suuressa ja pienessä. Sinun täytyy osata toimia kokonaisuudet huomioiden järkevästi. Elämän puolesta. Elämää kunnioittaen. Aina. Siinä ei ole poikkeuksia. Ei milloinkaan.

Voi olla yksi kirpun shitti meressä mutta eräänä iltana talliyrittäjyysaikoinani hevosia talliin ottaessani kaikki ei ollutkaan normaalisti. Silmänräpäyksessä kaikki oli muuttunut rutiineista. Suomenhevostamma, Helmi, oli hypännyt laitumilla itsensä verta valuvaksi.

Hänen upea luontainen taipuisuutensa hyppäämiseen näytti äkkiä huonon puolensa;

neiti oli hypännyt juuri ennen talliin saapumista karahkan takajalan vierestä kohti vatsaa. Se ei tietenkään näkynyt eikä heti voinut tietää mikä on. Nuori tamma liikkui normaalisti, ainoa merkki oli valuva veri. Hänet karsinaansa saatua välittömästi soitto päivystävälle Eläinlääkärille, ja Rainivaaran Hannele saapuikin nopeasti diagnosoidakseen, että nyt tuli reissu Viikkiin. Hän antoi ensiavut, teki voitavansa lääkityksineen jotta kuljetusmatka mahdollistuisi. Hevosen tilanne oli sellainen, että kuljettaminen oli mahdollista.

Niin muuttui iltarutiinit hetkessä. Keskeltä maata vain ajamaan kohti Viikkiä.

Viikissä perillä yksi maamme loistavimmista Eläinlääkäreistä, Ritsku, Riitta-Mari Tulamo, leikkasi Helmin. Seurasin koko leikkauksen ajan. Siinä kohtaa ei tunne väsymystä takana olleesta pitkästä työpäivästä, neljänsadan kilometrin ajomatkasta hevoskopin kanssa Helsinkiin, stressistä kuinka käy eikä edes siitä, että aamutalli odottaa takaisin ajamisen jälkeen eikä nukkumisista ole tietoakaan. Siinä kohtaa käy ylikierroksilla, ja ainoana mielessä on kriisitilanteen hoitaminen niin hyvin kuin ikinä sen vain pystyy handlaamaan, lopputulemasta täysin tietämättä.

Leikatessa löytyi puukarahka, joka oli takajalan sisäreidestä jytkähtänyt kohti vatsaa niin, että se oli ollut ihan hilkulla läpäistä kaikki sisuskalut. Oli enemmän kuin ihme, että niin ei ollut käynyt. Luulen, että hevosilla on Enkeleitä vatsassakin stoppaamassa kaikkein pahimman ...

Noh, Helmillä oli silloin ollut ainakin.

Leikkaus kesti monta tuntia. Ritsku teki niin huolellista työtä, että en ole ikinä nähnyt -enkä varmasti tule näkemäänkään. Hän kaivoi jokikisen puukappaleen, jokikisen pienimmän tikunkin Helmin lihaksista pois. Onhan se varmaan kohtuullisen raju näky;

hevonen leikkaussalissa selällään rojollaan kirurgien hääriessä ympärillä.

Hevosihmisen normisettiä.

Viimein Helmi pääsi heräämöön. Ritsku jaksoi uuvuttavan leikkauksen jälkeen kiireettä jutella, ohjeistaa, selostaa, pitää kartalla faktoista enemmän kuin 110 %.

Helmi jäi sairaalaan, sinne Viikkiin, Helsinkiin. Itse kohti kotia ne muutamat sadat kilsat -ei tunnu missään!- ja kotiin saavuttua samoilla silmillä aloittamaan työpäivää.

Helmin tila vaati alkuun sairaalahoitoa muutaman viikon. Joka päivä soitimme, joko minä Viikkiin tai Viikistä minulle. Pysyin hyvin kartalla kulloisistakin veriarvoista, onko kuumetta, voinnista, kaikista asiaan kuuluvista jutuista. Helmi parani hyvin.

-Ne Helmin ikiomat Enkelit...

Vihdoin koitti päivä, jolloin Helmin pääsi hakemaan kotiin. Saimme tarkat ohjeistukset jälkihoidoista. Haavan paraneminen oli todella tarkkaa, sen kuului parantua sisältäpäin vähitellen. Tottakai, ettei sinne koteloituisi mätää tai tulisi muita komplikaatioita. Tallirutiineihin tuli siis mukaan Helmin haavan letkutus steriilivedellä, ja muut vaadittavat toimenpiteet. Tammaneiti oli onneksi niin fiksu ettei hän korvaansa hoitotoimista lotkauttanut.

Haava parani loistavasti juuri niinkuin kuuluikin, ja vähä vähältä se oli lopulta kokonaan kiinni. Seurasi jälkitarkastukset. Kaiken ollessa parantunutta ja taas loistokunnossa tuntui oudolta kun tallirutiineissa ei ollutkaan jo rutinoitunutta sairaalavaihetta; steriilivälineiden valmistelua, letkutusta ja kaikkia muita hoitoon tarvittavia valtavasti aikaa vieneitä rutiineja.

Helmi oli terve. Täysin terve.

Kohtalokkaan hypyn seuraukset eivät vaivanneet Helmiä koskaan sen koommin.

Huomaatteko? Kun kriisi tapahtuu niin on tärkeää toimia. Heti. Välittömästi. Silti rauhallisesti ja niin kuin parasta on. Järkevästi kartoittaa tilanne, paikantaa syy, toimia sen mukaan ja poistaa kaiken katastrofin aiheuttaja vaikka leikkaus kestäisi kuinka kauan ja vaikka mitä se ikinä vaatisikaan. Sen jälkeen seurataan, hoidetaan

-hoidetaan erittäin huolella, varmistellen, steriilisti. Vaihe vaiheelta.

Ei julisteta terveeksi ennen aikojaan ennenkuin haava on varmasti parantunut sisältä ulospäin ilman mätäpesäkkeitä.

Se kaikki vaatii todella paljon, ehkä Sinun, lukijani, mielestä, mahdottomia. Mutta ei. Ei ollenkaan. Ei ollenkaan mahdottomia. Se vaatii sen mikä kuuluu tehdä. Sille ei ole mittaria eikä sitä kuulu mitata. Kriisi vaatii minkä se vaatii. Silloin ei mietitä muuta kuin tilanteen hoitamista parhain mahdollisin päin. Elämää kunnioittaen. Kaikkensa tehden.

Kelataanpa hetkeksi aikaan ennen Helmin syntymää. Pieni välähdys.

Olimme hakemassa Helmin äitiä työhevostammarouva Fabin Piirtoa Ypäjältä kotiin astutusreissulta. Sulhoksi oli valikoitunut estetykki, komeaa komeampi ja lahjakas Hermeli. Uuuuu mikä mies muuten! Ennen tamman kyytiin nappaamista kotia kohti tarkistin huolella leuanaluset ettei turvotusta, eihän ole räkäinen, sieraimet ok, ja muutoinkin tarkka tsekkaus läpikotaisin kun rouva lähtee Ypäjän kokoisista talleista kotiin. Kaikki oli ihan kunnossa. Tiineeksi rouva oli tietenkin ultrattu jo aiemmin. Rouvan kyytiin lastattuamme ja ajaessamme vasta alkumetrejä ennen Ypäjän keskustaa vielä siinä siittolanmäellä asfalttitiellä alkoi yhtäkkiä varovaisesti sataa suuria vesipisaroita samaan aikaan auringon paistaessa. Vesipisarat olivat kuin Helmiä tuhansissa hohtavissa väreissään. Mitä taideteoksia! En ole ikinä ennen -enkä sen jälkeen- nähnyt Helmiä satavan. Se oli ihmeellinen hetki. Silloin tiesi, että varsan nimeksi tulee Helmi.

Ja kun äiti on rungoltaan pendolinoakin pidempi kantakirjatyöhevonen ja isä komiaa komiampi estemestari niin ajatus karkasi kulkemaan radoille: minkäsmoinen mikseri siellä mahtaakaan nyt kuljetuskopissa tammarouvan mahassa kotia kohti matkatakaan..!?! Siellä matkasi Helmi, RAsputilan Helmix.

You see..?

En kirjoitakaan tähän enempää niinkuin ensin meinasin. Tätä kirjoittaessa tuli pysäyttävä olo itselle, ja annankin luvan tähän kohtaan pysähtyä.

Ja jätän Sinut, RAkas lukijani, miettimään.

Lisään kuvia myöhemmin... ja kirjoitan lisää ne loputkin mitkä tarkoitukseni oli,

ja tyrkkäsen linkkejä.

Jätän Sinut jännitykseen odottamaan jatkoa tekstiin.

Untill then ... Be Safe.

Jatketaanhan:

https://hevosurheilu.fi/jalostus/hermeli-on-kuollut/

Kesällä 2016 surimme Hermelin poismenoa. Kaikki on muuttuvaa.

Mikään ei ole pysyvää fyysisessä muodossaan. Ypäjä, upeat Suomenhevosten suvut -jos jotain soisi ikuisesti muuttumattomaksi ja pysyväksi niin se olisi Suomihewoonen.

Kun yritän tässä jatkaa tätä kirjoittamista niin se on vaikeaa. Hevoset ovat minun solmukohtani, se mutka kahdeksikon keskellä.

Taustalla puhuvat puoli yhdeksän uutiset. Uruguayssa upm jatkaa rikoksiaan, sellutehtaan, kahdenkin, rakentamista. Kuinka ne kehtaa. Hankkeen aikataulut tuntuvat olevan ennallaan sunnuntaihin saakka rakentamisen tauolla olemisesta huolimatta. Pelkkä tehtaan infrastruktuuri maksaa miljardi dollaria. Senkin kun kanavoisi Luonnonsuojeluun, oikeaan hyvän rakentamiseen, niin sillä saisi jo paljon aikaiseksi. Nyt samalla rahalla rikkirevitään Luontoa. Ei kunnioiteta paikallisia pieniä ihmisiä.

Kuin vahvistukseksi vastavoimaksi rikokselle ja maailman saastuttamiselle uutisen lopuksi kuvassa pienen hevosen kaviot kopsuttavat paikallisen ajamien kärrien edessä.

Kuinka kaikki paha, saastuttava saataisiin loppumaan fyysisessä muodossaan? Metsäjätit jyllää, rekat jyrää, metsäkoneet käy. Missä se saastuttamisen pysähdys ja totaalinen stoppi viipyykään. Kaikki puhuvat maailman pysähtyneen. Mutta ei, se ei ole pysähtynyt vielä edes tarpeeksi.

Menneeseen ei siis ole paluuta. Ei niihin Suomenhevosaikoihin, joita Sydämessäni vaalin. Kiitollisuus pysyy. Kiitollisuus on. Siitä voi rakentaa uutta. Kiitollisuudesta kasvaa tulevaisuus.

Kaikki se mitä nyt on maailmassa meneillään, kaikki se muuttaa lopullisesti. Meitä. Maailmaa. Ihmiset odottavat kovin paluuta takaisin normaaliin. Ehkä paluuta ei tule. Eihän se kulutushysterian itsekeskeinen oman navanympäryskaruselli ole millään muotoa normaalia. Minä huolestun jos se Sinusta on.

Ehkäpä tämä on vasta alkusoittoa. Harjoitukset tai soundcheck varsinaiseen konsertin ensi-iltaan, kiertue ja loppukaronkka. Tai ehkäpä se on kokonainen teatterinäytös päivä ja ilta toisensa jälkeen.

LesMiserables ja Empty Chairs.

https://www.youtube.com/watch?v=z3DNaw2-hLg

Nyt ei olisi aika olla otsikoissa muotiraamatun kannessa vaan kuunnella tarkoin ja nöyrästi Presidentin viisautta. Nyt kävi niin, että rukkasiksi meni, ja huojuva nojailu virkamiehiin jatkuu kulisseissa.

Ei olisi myöskään aika vääränlaiselle itsepäisyydelle, ei valtataistelulle, ei minkäänlaiselle typeryydelle. Ei kilahteluille. Ei keskinäisille akkatappeluille. Ei nokkimiselle. Ne kaikki olisi viisasta pyyhkäistä syrjään, ja jollei siihen pysty niin tilalle joku joka siihen pystyy. Joku joka pystyy keskittymään vain ja ainoastaan kokonaiskuvan parhaaksi.

Virheet ovat olleet nyt jo kohtalokkaita. Virheitä tulee varmasti silti vaikka hyvin hoitaisikin leiviskänsä mutta tieten tahtoen tehdyt virheet ovat jo elämän epäkunnioitusta.

Olenkohan pitänyt pääministereistä tässä maassa sitten Mannerheimin ja Manun..?

.... to be continued ...

... hevoskuvia etsin myös mukaan ..

Komea punainen tulipallo nousi tänäkin aamuna kaakkoiskulmilta, istutti kimaltavia spektrikiteitä lumikuoren hartioille, laveerasi koko itäisen taivaan punaisen erisävyihin. Mutta me jäimme eilen Marskiin ja Manuun. Ypäjällä opiskeluaikoina kuljimme joka päivä monta kertaa Mannerheimin ratsun, Cathyn, Käthy, haudan ohitse. Mikä kunnia! joka päivä. Monta kertaa. Marski rakasti hevosia. Vielä silloinkin kun hän ei enää Keethin kanssa ollut työtehtävissään, hän oli lähellä hevostaan, vietti aikaa tämän seurassa. Kuinka tärkeää se Kirkniemen aika hänelle on ollutkaan! Kesällä 1949 Ypäjällä Marski jätti everstiluutnantti Rönnqvistille ohjeistuksen, että kun rakkaan hevosen aika tulee lähteä tästä maailmasta, hänet tulee saattaa upseeriperintein hautaan. Marski oli tuolloin lähdössä Sveitsiin, ja Käthyllä edessä vielä hyvä, luonnollinen eläkeläisen elämä Ypäjällä. Marski luotti, että näi tapahtuu. Hän luotti, että hevosen ja hänen tahtoaan kuunnellaan. Yllättäen tuli käsky lopettaa Käthy. Siitostallin tallimestari nousi kapinaan asiaa vastaan. Mitään syytä lopettamiseen ei olisi ollut. Kapteeni, joka oli lopettamiskäskyn saanut ... -hän ei pystynyt ampumaan. Hän ei pystynyt tappamaan Käthyä. Sen teki sitten joku toinen. Upseeristo ei voinut ymmärtää tapahtunutta. Miksi helvetissä Marskin tahtoa vastaan tehtiin? Miksi helvetissä Käthy piti tappaa? Hänellä olisi ollut vielä monta varsaa varsottavana Ypäjällä siitostallissa hyvässä hoidossa. Mitä helvettiä ylipäänsä kulisseissa aina tapahtuu? Mikä on se piru joka antaa vääryyden käskyt? Löydämmekö historiaan katsoen vastauksia nykypäivään? Louhisaressa, Marskin syntymäkodissa, on hyvin erikoinen tunnelma. Joka kerta siellä käydessä on kuin mereltä saapuisi jotain. Voi nojata rantapaviljongin seinään, antaa auringon lämmittää ja kartanon puiden kuiskia -ja huutaa. Missään, ei missään, ole niin puheliaita puita kuin Louhisaaressa! Kartanoon johtavalla tiellä yhä kopisee aikansa hevosten kaviot, ja puutarhassa voi melkein nähdä piknikväkeä upeissa puvuissaan. Kaikesta täällä aiemmin olleista jää energiajälki. Louhisaaressa se jälki on hyvin vahva.

Oliko Käthy poliittisen pelleilyn uhri? Hevosen murha on anteeksiantamatonta.

Ennen kuin törkeä murharikos tapahtui, oli kuitenkin Marskin hautajaiset. Käthy oli niissä mukana. Hänellä oli suruloimi. Kuinka uuvuttavaa se kaikki on Käthylle ollutkaan!

Hevonen on viisas. Viisaampi kuin kylällinen -tai enemmän- ihmisiä.

jatkuu ..........

Hevosen viisaudesta pääsemmekin kristallipalloon. Kurkatkaamme sinne ihan pikkuisen vaan. Mitä näkyy?

Sophie Mannerheim! Ohos.

Hänhän on Marskin systeri, ja hän oli ylihoitaja Helsingissä kirurgisessa sairaalassa. Mitä tämä aikansa kansainvälisen sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja haluaakaan meille kertoa?

Kuunnellaanpas hetki:

Teidän malttamattomuutenne palata normaaliin kuvastaa kärsimätöntä aikaanne. Tiedättekö, se mitä normaaliksi kutsutte, ihan kauhistuttaa minua kun Teitä täältä seurailen. Voitte vain kuvitella miltä meno on näyttänyt jo kauan aikalaiseni silmin!

Bruukatte mennä kaikessa överiksi -olen oppinut Teidän sanankäyttöänne- sekin kuulostaa välillä kummalliselta!

Maailma jossa Te elätte kaipaa suuria muutoksia, niin suuria, että ette mahda ymmärtääkään. Voi olla, että minun on helppo tältä kiristallipallon kautta puhua mutta tämä etäisyys on hyväksi. Ja olen kiitollinen, että sain elää juuri siinä ajassa kuin elin. En jaksaisi Teitä nykyihmiset vaikkakin kaikkeen tottuu...

Olkaa varovaisia. Olkaahan oikein varovaisia. Nyt tarvitsette avoimuutta, rohkeutta, suoruutta, rehellistä tiedottamista. Ihmisiä pelottaa eptietoisuus ja epävarmuus, faktatiedon puute. Ette tiedä kehen voi luottaa, onko uutisointi luotettavaa, mitä on kaiken takana.

Kun tilanne näyttää helpottavan niin olkaa silti varovaisia. Tarvitsette pitkän varoajan vielä senkin jälkeen kun kaikki näyttäisi olevan ohitse mutta tartuntariskit on yhä olemassa silloinkin. Te ette halua uutta räjähdystä.

Vaikka kuinka hyvin varautuisi kaikkeen niin silti aina tulee yllättäviä tilanteita, yllättäviä käänteitä, joihin ei voi eikä osaa varautua. Varautukaa siihenkin.

Varautukaa kaiken kauan kestävyyteen. Kaikki voi viedä paljon enemmän aikaa kuin kukaan koskaan osaisi ennakoida. tiede on kiva kaveri mutta sekään ei kaikkeen pysty eikä kaikkea tiedä.

Kaikkein pahimmalta tuntui täältä toisesta todellisuudesta käsin katsoa haparointia tilanteen, suuren kriisin, edessä kun päästitte tarkoituksella kriisin leviämään maahan. Aikaisella kaiken sulkemisella olisitte välttyneet kokonaan koettelemuksilta. Toisaalta tiedän, että ihmiset eivät olisi ymmärtännet toimia, jos olisitte helmikuussa painaneet jarrua ja laittaneet kaiken kiinni. Kapinahan siitä varmaan olisi tullut kun kaikki ihmiset eivät vieläkään näytä ymmärtävän kaiken vakavuutta eikä sitä, että kerrannaisvaikutukset ovat suuren suuret.

Kriisi tulee vaikuttamaan kaikkeen. Tarvitsisitte tehokkaampaa työstämistä siellä kuntatasoillanne. Minua täällä hirvittää perheiden hätä. Ja minua vihastuttavat he, jotka tieten tahtoen tekevät perheissä riippuvuuksillaan tai muutoin arjen vaikeaksi, mahdottomaksi.

Monella lapsella on huutava hätä, ja siihen ei ole Teillä nyt täyttä vastausvalmiutta. Tehkää asioille nyt kaikki se mitä ne, asiat, vaativat. Hyvä opettaja ei anna valmiita vastauksia mutta hän osoittaa kohdat joihin tulisi kiinnittää huomiota.

Minä täällä voin hyvin. Minun aikanani oli paljon viisautta, ja me ymmärsimme priorisoida asioita. Sen viisauden kautta on mielenkiintoista peilata aikaanne minun aikaani täällä ...pallossani. Ruotsiksi minun olisi helpompi jutella mutta sujuu tämä nyt näinkin, vähissä määrin.

Opettakaa lapsillenne elämän ja eläimien kunnioitusta. Olen huomannut, että eläinklinikkanne ruuhkautuvat stressaavista eläimistä! Hyvänen aika. Ennenkuulumatonta. Antakaa rauha jokaiselle perheenjäsenelle. Kunnioittakaa. Rakastakaa.

Te tiedätte, että minun veljeni rakasti -rakastaa- hevosia. Meillä oli lapsena kova koulu elämässämme kun isämme hävitti omaisuutemme ja äitimme kuoli. Minä otin luonnostaan vastuuta, ja meistä kasvoi henkivahvoja. Veljeni henkivahvuuden yksi salaisuus olivat hevoset. Hakekaa vahvuutta hevosista, luonnosta mutta älkää ylikuormittako heitä. Arvostakaa. Arvostakaa sitä hetkeä jossa nyt olette ja elätte sillä kaikki jota nyt käytte läpi on joskus Teille kaunis muisto -hyvässä ja pahassa.

Olen nyt jutellut Teille tarpeeksi. Voinhan taas palata joskus. Jään tänne seuraamaan.

Älkää olko pahoillanne peruuntuneista tapahtumista, nauttikaa tästä ajasta kun Teidän ei tarvitse löyhöttää joka paikkaan. Tulette huomaamaan, että se on helpotus ja siunaus pitkässä juoksussa.

Toteuttakaa maatalouden reformit, olkaa omavaraisia, huolehtikaa maakunnittain puhtaan myrkyttömän leivän tuottamisesta pöytiinne. Suurin Onni on oma kaurapelto ja puhdas leipä pirtin -tai kartanon- pöydässä.

Leivästä ekonomiaan. Taloudesta minulla on painavaa ja tärkeää sanottavaa. Mutta sen aika ei ole nyt. Sanon tässä kohtaa vain, että älkää olko houkkia ja jakako ties minne ulkomaille ja taivaan tuuliin niitä kummallisia eurojanne. Älkää olko houkkia. Ettehän.

Olen huomannut, että Teillä siellä on sellainen Mikael Gabriel kärpäsnauhana mielinauhakeräyksessä kriisiauttamisessa -hyvä juttu, olin mielenterveysseuran hallituksessa kaksikymmentä luvulla, tämäkin korsi keossa on tärkeä.

Voikaa hyvin.

PS. Jos somettaisin -kaikkea Teillä siellä nykyään onkin..!- niin laittaisin Teille tämän veljeni nuoruuskuvan. Eikös Teillä siellä kierrä joitakin nuoruuskuvahaasteita...

Muistakaa vielä nöyryys valtiotason työskentelyssä, tehkää yhteistyötä, kuunnelkaa, älkää olko ylpeitä. Ehkä otan veljeni mukaan seuraavaan kristalliseen sessioon...

Sinne meni Kristallipallo ja Sophie. On taas ilta. Puoli yhdeksän uutiset kuuluu taas taustalta. Li on iha jees. Ja hei, minun taivahan portillani ei sitten aikanaan ole mitkään pietarit vastassa vaan siellä on Marski & Käthy -ja Manu...

The crazy Author